A / B / C / D / E /  F / G / H / I / J /  K / L / M / N / O /  P / R / S / T / UV / W / Z

Annual Bibliography of Commonwealth Literature 2007
This paper argues that discourses of love in Ghanaian market literature for youth offer a view into complex negotiations of agency and empowerment. Drawing on Deborah Durham's notion of youth as "social `shifters'" and Francis Nyamnjoh's conception of the "interconnectedness" of agency, I take Ghanaian market literature as one specific case of how African literature for youth foregrounds questions of continuity and change as African societies enter into increasingly complex global relations. In this literature for youth, received notions of love, often constructed out of impressions from American pop and hip hop music, carry new notions of agency that compete with existing "domesticated" forms. Authors like Ike Tandoh and Evelyn Tay employ discourses of love to offer youth alternative avenues for empowerment in a context of socio-economic disenfranchizement. In a creative process of "straddling", this writing both reveals and reproduces the contradictions that obtain in youth configurations of agency.

Aarniometsan sydan

C >> Charles G. D. Roberts >> Aarniometsan sydan

Pages:
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12



Raivion laidalle tultuaan Taavi ihmekseen naeki, kuinka paljon kaikki
oli muuttunut siitae, kun haen kolmetoista vuotta takaperin auttoi
Kirstiae pakenemaan kylaekunnasta. Raivio oli yhae vielaekin alaston,
aavan kaikkoamattoman autiuden syleilemae, sillae kumpuava maa kohotti
sen pois metsaen suojasta ja teki siitae yksinaeisen taivaan naapurin.
Mutta avoimilla vainioilla rehottivat sinikukkainen pellava,
punavalkoinen tatar, perunain tumma vihannuus ja vehnaen uljaat sarat;
ja kantoinen laidun oli kirjavana lehmistae, joita oli enemmaen kuin
puolen kymmentae, ja lihavia ne olivatkin. Aidat olivat hyvaessae
korjuussa. Moekki ja navetta olivat saaneet ympaerilleen hohtavia
paeivaennouttiheikkoejae, kukkivia samettihaapoja ja punaista
turkinpapua. Nuori eraemies tunsi kuin pistaevaeae tuskaa, naehdessaeaen
taemaen pienen palan kotisuloa ikaeinkuin kohotettuna kohti
maailmankaikkeuden mittaamatonta eraemaata. Se sai haenet ajattelemaan
eksyneen lapsen hymyae, kun lapsi ei tiedae, ettae se on eksynyt.

Haenen kummakseen nousi nyt mustavatukkapensaikon takaa suurin karhu,
mitae haen oli milloinkaan naehnyt. Valtava elaein pysaehtyi vieraan
naehdessaeaen ja istahti takajaloilleen haentae katsellakseen. Sitten se
jaelleen laskeutui alas neljaelle jalalle, tallusteli Mirandan rinnalle
ja pisti kuononsa miellytellen immen kaeteen. Taavi katseli sitae
ihailevalla hymyllae. Kuva miellytti haentae. Eikae Miranda, kateellisen
teraevaesti haenen kasvojaan tutkiessaan, voinut niissae huomata muuta
kuin hyvaeksymistae.

"Taemae on Kroof", sanoi haen suloisesti.

"Enpae ole elaeissaeni naehnyt noin kaunista karhua!" huudahti nuori
mies kyllaekin tosissaan. Ja liikaa haetaeillen haen unohti kuinka
varovaisuus hallitsee kaiken piilevaen kansan tapoja, oravia lukuun
ottamatta, ja haen ojensi kaetensae silittaeaeksaan Kroofin komeata
turkkia.

Taemae liikarohkeus sai paikalla rangaistuksen. Harmistuneena
moeraehtaeen Kroof vaeisti ja kaemmenellaeaen letkautti loukkaavaa
kaettae, mutta ei juuri eikae juuri osannut, Taavi kun ennaetti temmata
sen takaisin, ennenkuin tuho tapasi. Vihan kuohahdus synkisti haenen
kasvonsa, mutta haen ei sanonut mitaeaen. Miranda oli pahoillaan,
tuntien vieraanvaraisuutensa haevaeistyksi. Tylyin moittein haen iski
karhua teraevaesti kuonoon ja poistui siitae vaehaen kauemmaksi.

Kroof haemmaestyi. Taemae oli ensi kerta tuon jaenisjutun jaelkeen, kun
Miranda haentae loei, ja silloin oli kaesi ollut lapsen, joka ei
loukannut. Nyt oli asianlaita toinen; ja karhu tunsi, ettae tuo pitkae
muukalainen oli taehaen erotukseen syynae. Sydaen kuohahti vihaisesti
kontion karvaisessa rinnassa. Se loi Mirandaan katkeran moittivan
silmaeyksen ja tallusti hitaasti pois pitkin vihannan perunavainion
vakoja.

Moniaan hetken epaeroeiden Miranda katsoi Kroofista Taaviin ja Taavista
Kroofiin. Sitten sydaen soimasi haentae. Pientae itkun tapaista
kurkussaan haen nopeaan juoksi karhun peraessae ja sen kaulaa halaillen
supatti katumuksen sanoja. Mutta niihin vaehaeaekaeaen huomiota
kiinnittaemaettae Kroof kulki tietaeaen vakaasti metsaeae kohti, vetaeen
peraessaeaen Mirandaa kuin karvoihinsa takertunutta takkiaista. Vasta
kun se oli saapunut aivan metsaen reunaan siihen paeivaenpaisteiseen
kolkkaan, jossa heidaen oli ollut tapana leikkiae ystaevyytensae
etaeisinae ensi vuosina, vanha karhu pysaehtyi. Se kaeaentyi ympaeri,
istahti takakintuilleen, katsoi muutaman sekunnin vakaasti tytoen
kasvoihin ja nuoli sitten haenen korvaansa. Se merkitsi
anteeksiantamusta ja sovintoa; mutta Kroof oli liian syvaesti
loukkautunut palatakseen Mirandan kanssa moekille. Immen pyytelyihin
vastaukseksi se vain ahkeraan nuoli haenen kaesiaeaen, ikaeaenkuin
rukoillen, ettei haentae vaeaerin ymmaerrettaeisi, sitten laskeutui alas
neljaelle jalalle ja vaelsi pois metsaeaen, jaettaeen Mirandan
kyynelsilmin katselemaan.

Kun Miranda palasi nuoren odottavan eraemiehen luo, niin oli haenen
ystaevaellinen mielenkiintonsa kadonnut ja he kulkivat edelleen moekille
yllaepitaeen kylmaekiskoista aeaenettoemyyttae--aivan toisenlaista kuin
se kaunopuhelias aeaenettoemyys, joka vajaa puolituntinen aikaisemmin
oli heidaen vaelillaeaen vallinnut. Kirstin tervehdys oli niin laemmin
kuin Taavi suinkin saattoi toivoa, eikae haen sanallakaan moittinut
haentae niin monen vuoden laiminlyoennistae--josta haen, Taavi itse, sen
sijaan nyt soimasi itseaeaen kahta katkerammin. Paras turva omantunnon
soimauksia vastaan on toisten moite; mutta Kirsti saeaelimaettae ja
perin pohjin riisti haeneltae taemaen turvan. Kirsti uteli haeneltae
yksityiskohtia myoeten, minkaelaista oli elaemae yksinaeisenae
ansamiehenae, onnitteli haentae, ettae haen oli niin hyvin menestynyt,
naeytti olevan myoetaetuntoinen haenen ammattiaan kohtaan eikae
yrittaenytkaeaen kaeaennyttaeae haentae kasvisruoka-jaerjestelmaeaen.
Katsellessaan Kirstin jaloa muotoa ja haenen voimassaan ja
tyyneydessaeaen yhae kauniita kasvojaan nuori mies muisteli niitae
muinaisia kylaen parjauksia ja paeaetteli, ettei Frank Craig voinut
omasta tahdostaan hylaetae vaimoa, joka oli naein kauttaaltaan suloinen
ja miehen mielen mukainen. Haen paeaetti tiheaeaen kaeydae taeaellae
raivion moekillae, vaikkapa Miranda olikin haentae kohtaan ynseae.

Ja ynseae impi kieltaemaettae oli haenelle koko illan,--kylmae ja
vaelinpitaemaetoen, ikaeaenkuin haentae ei olisi ollutkaan, lukuun
ottamatta tietenkaeaen illallisateriaa, jonka aikana sekae kohteliaisuus
ettae vieraanvaraisuus velvotti haentae pitaemaeaen huolta siitae, ettei
vieras istunut tyhjae lautanen edessaeaen, ja ettei haenen ateriaansa
turmeltu itsepintaisella vaitiololla. Taavi katseli haentae salavihkaa
aeidin kera jutellessaan; eikae se seikka, ettae immen kesytoen herkkae
kauneus sykaeytteli haenen vertaan ja saattoi naurettavaksi haenen
sydaemensae kiukun, suinkaan estaenyt haentae nauttimasta kunnon
ateriaa, munia, hoeyryaeviae, voilla voideltuja piiraita siirapin
keralla ja makeata kotijuustoa viinimarjahyyteloeineen. Kirsti ei
sietaenyt kuullakaan, ettae haen laehtisi pois yoen selkaeaen, ja haen
siis jaei ja nukkui samassa vuoteessa, jossa haenen isaensaekin oli
nukkunut toistakymmentae vuotta takaperin.

Aamulla haen oli uutterana apuna karjapiha-askareissa, josta Kirsti
haentae kaunein sanoin kiitti; Miranda kuitenkin oli yhae jaeaetaevaen
kylmae haenen ihailulleen. Mutta aamiaisen aikaan Kroof palasi takaisin,
vielaepae sillae mielellae, ikaeaenkuin olisi kokonaan unohtanut illan
pienen ikaevyyden. Taavia se ei ollut huomaavinaankaan, vaan katseli
haenen laevitseen, taakseen ja ympaerilleen; mutta mesikaemmenen
palattua Mirandan kaeytoes hieman menetti jaeykkyyttaeaen. Omatunto ei
enaeae soimannut haentae yhtae ankarasti, kun haen huomasi, ettei haenen
hetkellinen kiintymyksensae vieraaseen ollut aivan auttamattomasti
rikkonut suhdetta vanhaan ystaevaeaen.

Taavi oli matkalla kyliin jaerjestaeaekseen eraeitae raha-asioita ja
nahkain myyntiae. Huolimatta Kirstin vierasvaraisista vastasyistae haen
piti paeaensae ja laehti matkaan heti aamiaisen jaelkeen. Haenen
ottaessaan pyssynsae saengyn takaa nurkasta Miranda kuin rauhan merkiksi
antoi haenelle luotipussin. Mutta suurta ruutipulloa kirkkaan
viheriaeisine nauhoineen haen ei antanut. Haen meni sen kerralla ovelle
ja kylmaeverisesti tyhjensi sen sisaellyksen takkiaisten sekaan. Sitten
haen selittaemaettoemaen hymyn hymyillen ojensi pullon takaisin
omistajalleen.

Nuorta metsaestaejaeae harmitti. Ruuti oli haenen kaesityksensae mukaan
pyhitettyae tavaraa ja niin mieletoen haaskaus haenestae tuntui
suorastaan rikolliselta.

"Siinae oli kaikki ruuti, mitae minulla oli ennenkuin kylaeaen
paeaesen", haen sanoi soimaavalla aeaenellae.

"Sitae parempi", sanoi Miranda.

"Mutta eihaen ymmaertaeaekseni ole mitaeaen syytae haevittaeae sitae
tuolla tavalla", intti eraemies.

"Kuka tietaeae, mitae voisi tapahtua meidaen ja kylaen vaelillae",
arveli impi tarkotellen.

Taavi punastui harmista. "Enkoe minae antanut sanaani, etten minae
menetae hiuskarvaakaan elukkainne selaestae?" haen kysyi.

"No mitae te sitten teette ruudilla siirtokunnan taellae puolella?" impi
kysyi kiusottavan itsepaeisenae.

Vaikka nuori eraemies olikin vakava ja selvaejaerkinen, niin ei haen
kuitenkaan ollut sananvaihdossa ovela, ja Miranda oli haentae julman
paljon etevaempi. Haemillaeaen haenen viime kysymyksestaeaen Taavi
pahasti sekaantui vastauksessaan.

"Mutta--entae jos pantteri hyppaeae paeaelleni, niinkuin oli eilen
tehdae?" haen vaeitti vastaan.

"Ettekoes te luvannut, ettette hiuskarvaakaan menettaeisi ainoankaan
selaestae", arveli siihen Miranda miettivaeisenae, mutta voitonilolla.

"Antaisitteko te sitten pedon tappaa minut vain sen vuoksi, ettae
pitaeisin lupaukseni?" haen vastasi ja leikillisyys alkoi selvittaeae
haenen haemmennystaeaen.

"Enkae tiedae, miksikaes ei", mutisi Miranda. "Ja oli miten hyvaensae,
teidaen taeytyy nyt tulla ruuditta toimeen. Eikae teidaen tarvitse
pelaetae, Taavi",--taemaen haen sanoi hyvin suojelevalla aeaenellae--
"isaellaenne ei ole koskaan pyssyae, kun haen meillae kaey, eikae haen
ole sitae vielae koskaan tarvinnut."

"No hyvae sitten", nauroi Taavi, "minae koetan pitaeae varani enkae aio
aivan kuoliaaksi pelaestyae. Hyvaesti, Kirsti! Hyvaesti, Miranda!
Saattaapa tapahtua, ettae minae taas pikapuoleen kaeyn teitae
katsomassa."

"Ennenkin kuin kahdentoista vuoden paeaestae", sanoi Kirsti viehkeaesti
hymyillen, ja taemae hymy karsi kaiken moitteen haenen sanoistaan.

"Eikoepaehaen", vastasi Taavi ja laehti pitkin joutuisin askelin polkua
poistumaan.

Mirandan silmaet seurasivat haentae vastahakoisesti.




XIII LUKU.


Lypsyaikana.

Nuori Taavi Titus ei ollut aivan vailla alkeellisia tietoja naisesta,
vaikka haenellae olikin ollut niin vaehaen tilaisuutta perehtyae taehaen
kaikista tieteistae vaikeimpaan. Haen ei kaeynyt raivion moekissae
toista kertaa, ennenkuin oli antanut Mirandan monta viikkoa ihmetellae,
miksi viipyi tulematta. Vasta kun maissivainiolla oljet olivat valkoisen
ja harmaan kirjavat ja kurpitsat kullan keltaiset, kun tatarsarka oli
kirkkaan ruskea, kun vaahterain tulipuna metsaen reunalla alkoi
haalistua,--silloin haen eraeaenae iltapaeivaenae myoehaeaen palasi
tavallisin hitain askelin, juuri samalla kun lehmaenkellojen hidas
_taenk ae tonk_ alkoi mehevin aeaenin julistaa lypsyaikaa ja
auringonlaskua. Syksyn elaehyttaevae raikkaus sydaenmaan aukealla
vastasi suloisesti sieraimiin haenen tullessaan ulos metsien
laempoeisemmaestae hiljaisuudesta. Haju, lehmaenkellojen aeaeni--ne
olivat kodikkaan suloiset koko paeivaen yksinaeisyyden jaelkeen
taipaleella. Mutta naekoeala--harmaa moekki taivasta kohti kohotettuna
verkalleen paisuvalla vainioaallolla--se oli itse yksinaeisyys. Raivio
oli Taavista kuin pieni kaunis hukkunut maailma ja haenen sydaemeensae
koski kipeaeaen, kun haen ajatteli niitae vuosia, jotka Miranda ja
Kirsti olivat taeaellae yksin viettaeneet.

Aivan metsaen reunalla haen tapasi Kroofin, joka kaiveli ja pureskeli
kasvijuuria. Haen puhui sille ystaevaellisesti, mutta mesikaemmen
kiepautti ympaeri suuren takapuolensa eikae ollut haentae vaehaeaekaeaen
huomaavinaan. Haen olisi mielellaeaen saavuttanut taemaen viekkaan
elaeimen suosion, taikka ainakin sen, ettae se olisi haentae suvainnut.
Haen olisi niin suonut kaeyvaen, koska karhun kaeyttaeytyminen oli
jaettaenyt syvaen vaikutuksen haenen mielikuvitukseensa, ja koska sen
suopeus Mirandan silmissae varmaan kaikkein parhaiten puhuisi haenen
puolestaan. Mutta haen ei kuitenkaan koettanut tungetella tuttavuuttaan,
ja siinae haen tekikin viisaasti.

"Pikku hiljaa, poikani, pikku hiljaa vain. Taemae on naisvaekeae; ja
hyvin luultavaa on, ettet tiedae miten se oikein on voitettava", haen
itsekseen mutisi leirinsae ainaisessa yksinaeisyydessae saadun tavan
mukaan. Jaettaeen Kroofin omaan jurouteensa haen kiirehti moekille,
toivoen siksi ajoissa saapuvansa, ettae voisi auttaa Kirstiae ja
Mirandaa lypsaemaeaen.

Vaehaeae ennen kuin haen ovelle ehti, tapasi haentae uusi yllaetys,
mikaeli haen yleensae saattoi kokea yllaetyksen tunnetta taessae
tarumaisessa ympaeristoessae. Moekin takaa astui esiin Wapiti sarvas,
taikka ehkae joku nuorempi sarvas, joka oli perinyt isaensae sisua
kahdenkertaisen annoksen. Aivan sen takana kulki kaksi naarasta, jotka
epaeluuloin haistelivat vieraan ilmassa tuntuvaa hajua. Wapitin
mielestae taemae vieras epaeilemaettae oli vihamies, taikka ainakin
epaeiltaevae, sillae eihaen moekillae koskaan kaeynyt vieraita. Se astui
sirosti polulle, polki uhitellen kauniita kavioitaan ja laski
hyoekkaeysasentoon sarviensa asevaraston. Ne olivat teraevaet ja lujat
ne lokakuun sarvet, sillae taemae oli tappelukuukausi ja sarvas oli sen
varalle valmiina. Kiima-aikaan Wapiti oli sankaria kiireestae
kantapaeaehaen.

Taavi Titus sattui hyvin tietaemaeaen, ettei taemae ollut Wapitin
puolelta mitaeaen tyhjaeae uhittelua. Haentae se huvitti, mutta samalla
haen oli pulassa. Haen ei voinut taistella taetae odottamatonta
vihollista vastaan, sillae voitto ja tappio olisivat olleet yhtae kova
kolaus haenen toivolleen saada Miranda itseensae suostutelluksi. Ja
siinae haen siis nyt seisoi, Taavi Titus, tunnettu metsaemies, Nimrod
itse, jolta kiimainen sarvas sulki tien! Hyvae, pula oli Mirandan aikaan
saama. Haenen velvollisuutensa oli myoes haenet siitae paeaestaeae.
Jaeaeden seisomaan viiden tai kuuden askeleen paeaehaen Wapitista sen
eteen haen nojasi rihlansa peraen varvastaan vastaan ja kajahutti
taeytelaeaellae sointuvalla aeaenellaeaen _heihoo, heihoo_! huutonsa
tyyneen ilmaan. Metsaen reunat ottivat huudon kiinni ja vastasivat
siihen yhae uudelleen ja uudelleen. Kirsti ja Miranda tulivat ovelle
katsomaan, ken huhuili, ja ensi silmaeyksellae kaesittivaet tilanteen.

"Kutsu pois koirasi, Miranda", huuti nuori Taavi, "niin tulen taestae
vieraaksenne."

"Se luulee, ettae aiot tehdae meille pahaa", selitti Kirsti; ja Miranda
juoksi apuun iloisesti nauraen.

"Elae pelottele taetae kilttiae pikku poikaa, Wapiti", haen huuti,
tyoentaeen ison hirven pois tieltaeaen ja juosten Taavin rinnalle. Heti
kun Wapiti naeki Mirandan Taavin rinnalla, niin se kaesitti, ettei
vieras ollut vihollinen. Sarviaan heilauttaen se astui syrjaeaen ja
johti joukkonsa pois karjapihasta.

Tultuaan ovelle, jonka luona Kirsti odotti ystaevaellisenae, vaikka
muutoin asiaan puuttumatta, Taavi huudahti: "Taas tyttoenne pelasti
henkeni, Kirsti. Ensin pantterin ja nyt kiimaisen sarvaan kynsistae.
Saapa naehdae, minkae kynsistae ensi kerralla!"

"Luultavasti kaniinin, taikka ehkae oravan", haernaeili Miranda
pisteliaeaesti.

"Oli minkae tahansa", jatkoi Taavi hellittaemaettae, "kolmas kerta on
joka tapauksessa minun onneni. Jos vielae kerran pelastat henkeni,
Miranda, niin sitten sinun pitaeae aivan ottaa minut suojaasi. Minae
tavallani tulen sinusta riippumaan."

"Sitten, Taavi, taidat saada ensi kerralla suoriutua pulasta omin
neuvoinesi", vastasi Miranda paeaettaevaeisyydellae, joka ei juuri ollut
rohkaiseva.

"Siinae sait, Taavi", huomautti Kirsti tarkkaa puolueettomuutta
teeskennellen. Mutta Mirandan selaen takana haen iski silmaeae,
ikaeaenkuin sanoakseen "elae ole millaesikaeaen siitae, mitae haen
sanoo, toista sydaen ajattelelee!" Siinae ei kuitenkaan ollut
vaehaeaekaeaen peraeae. Jos Taavi olisi ollut niin ymmaertaemaetoen,
ettae olisi avoimesti kosinut, Mirandan tunteitten taellae kannalla
ollessa, niin haen olisi saanut aekkilaehdoen.

Taavi tuli siksi ajoissa, ettae sai olla apuna lypsaemaessae, mikae
toimi tuotti haenelle poikamaista iloa. Lehmaet, joita oli viisi
luvultaan, ammuivat jo veraejaellae. Kirsti toi ulos kolme peltikiulua.
"Voit auttaa meitae, jos sinua haluttaa, Taavi", haen huudahti, mutta
Miranda naeytti kovin epaeilevaen, tokko niin koempeloe olento kykenisi
lypsaemisen hienoon taitoon. "Osaatko lypsaeae?" haen kysyi.

"Tietenkin minae osaan, vaikkei minulla ole viime vuosina ollut paljoa
tilaisuutta harjotella", sanoi Taavi.

"Osaatko lypsaeae lehmaen viottamatta sitae? Oletko varma siitae? Ja
osaatko lypsaeae loppumaidon aivan tyhjaeksi?" Miranda itsepintaisena ja
ilmeisesti epaeilevaenae jatkoi.

"Annahan kun koetan", sanoi Taavi.

"Antaa haenen saada vanha Kirjo, Miranda. Ehkae haen saa sen lypsetyksi
siinae kuin me muut", arveli Kirsti.

"Niin, miks'ei, kuka hyvaensae voi Kirjon lypsaeae", myoensi Miranda; ja
Taavi itsekseen lupaili, ettae jos haenestae mihinkaeaen oli, niin
lypsaeisi haen vanhan Kirjon, lypsaeisi aivan tyhjaeksi, lypsaeisi sen
mieliksi ennenkuin Kirsti tai Miranda olisivat ensimaeisestaekaeaen
lehmaestaeaen selviytyneet. Haen silitti lehmaen kylkeae, kyhni hiljaa
sen mahaa ja naein aikaan sai ystaevaelliset vaelit, ennenkuin alkoi; ja
haenen suuren kaetensae joustava vakavuus sattui mainiosti sopimaan
Kirjon suuriin nisiin. Lehmae katsoi haeneen suosiollisesti ja antoi
maitoansa runsaasti. Kun taeydet suihkut alkoivat kiulussa soida yhae
maitoisammin, niin Taavi tiesi, ettae kaikki kaevi, niinkuin pitikin, ja
haen joutui luomaan katseen kilpailijoihinsakin. Siinae Kroof haenen
ihmeekseen seisoi takakynkillaeaen aivan Mirandan vieressae, kapea
punainen kieli roikkuen avoimien laiskojen leukojen vaelistae, ja
suurella mielenkiinnolla katseli maitolaehteitae.

Kirstin vielae painaessa punaliinaista paeaetaeaen lypsettaevaen kylkeae
vastaan ja Mirandan juuri ruvetessa pingoittamaan ulos lihavaa
loppumaitoa laekkituoppiin, Taavi oli saanut urakkansa suoritetuksi.
Haenen kiulunsa--johon haen oli lypsaenyt loppumaiden muun maidon
sekaan,--vaahtosi kermaisena reunoja myoeden taeynnaeaen.

Taavi nousi seisomaan ja kehaisi itseaeaen. "Jonain paeivaenae kun on
liikaa aikaa", haen uhitteli, "minae opetan teitaekin lypsaemaeaen."

"Aelae luulekaan, ettae se jo tuli kaikki tehtyae", vastasi Miranda
yloes katsomatta. "Minae lypsaen Kirjosta vielae korttelin, kunhan
taestae paeaesen."

Mutta Kirsti tuli siihen ja vilkaisi kiuluun. "Etpae, Miranda,--et
taellae kertaa", haen huudahti. "Taavi on meidaet voittanut, ei siitae
epaelemistae. Vanha Kirjo ei elaeissaeaen ole meille antanut
taeydempaeae kiulua. Taavi, sinae osaat lypsaeae. Kaey ja lypsae Mikko,
se mustan ja valkoisen kirjava, minun edestaeni. Minae jaetaen sinut
taenne Mirandan kanssa lypsyae lopettamaan, ellette rupea riitelemaeaen;
minae sillae vaelin menen ja laitan teille oikein tavallista paremman
illallisen, ehkae sitten taas pian kaeyt luonamme. Minae tiedaen, ettae
teillae miehillae on sydaen vatsassa, jotta me naiset voisimme sen sitae
helpommin tavottaa. Mikaehaen meidaet olisi perinytkaeaen, ellei Luoja
olisi opettanut meitae ruokaa laittamaan!"

Moinen tavaton leikin lasku osotti Mirandalle, ettae Taavi oli suuresti
haenen synkaen aeitinsae suosiossa, ja taemae vaikutti, ettae haenen
teki mielensae olla vielae tavallistakin jaeykempi tasapainoa yllae
pitaeaekseen. Taavi yritti saada aikaan keskustelua, mutta Miranda vain
vastaili juu ja ei, niinkauan kuin lypsyae kesti, ja pian saikin pojan
alakuloisena vaikenemaan. Tuli sitten illallinen,--ateriaan kuului
verestae maissijauhossa paistettua taimenta, kullankeltaisia kuumia
maissipiiraita punaisen siirapin keraellae, tomaattien keraellae
paistettuja munia ja hoerkkaa kerman keralla, ja kaikki mitae parhaiten
valmistettua Kirstin lupauksen mukaan. Aterioidessa Miranda taas hiukan
suli ja puheli vapaasti. Mutta Taavia oli niin pahasti nolattu, ettei
haenen hyvae tuulensa tahtonutkaan enaeae palata. Haenen kielensae se
nyt vain vastaili juu ja ei. Huomatessaan toeykeytensae johtaneen
semmoiseen tulokseen Miranda tunsi herkaen sydaemensae pehmenevaen. Haen
kaeaentyi tuolillaan pistaeaekseen vieressaeaen istuvan Kroofin
odottavaan suuhun suuren palan siirappiin kastettua maissipiirasta ja
puhui nyt Taaville aeaenellae, jonka sulo vaereili pojassa aina
sormenpaeihin saakka. Keimailun vaisto, joka on synnynnaeinen eikae
piilevaelle metsaekansallekaan vieras, alkoi liikahdella Mirandan
kokemattomassa sydaemessae.

"Laehden illalla jaervelle, Taavi", haen sanoi, "ja lasken yoeksi
siimaa, ehkae saan taimenen. Kuu on taeysi ja jaerveae kannattaa
katsella. Etkoe tahdo tulla meidaen kanssamme?"

"Enkoe tahdo? Enpae, Miranda, tiedae mitaeaen hauskempaa!" vastasi Taavi
innokkaasti.

"Laehdemme paikalla, kun olemme saaneet astiat pestyksi", sanoi impi.
"Ja sinae voit meitae siinae auttaa--vai mitae, aeiti?"

"Tietenkin Taavi voi meitae auttaa", vastasi Kirsti, "jos sinulla on
luontoa panna haenen kaltaistaan naisten tyoehoen. Mutta minae
ajattelen, etten minae laehdekaeaen kanssanne yoeksi jaervelle. Kroof ja
Taavi saavat pitaeae sinusta huolta."

"Taikka minae Taavista, niin se pikemminkin kaey", huudahti Miranda
harmistuneena, muistellen sekae Wapitia ettae pantteria. "Mutta mikae
sinun on, aeiti? Tule mukaan. Ei ole lainkaan yhtae hauskaa, ellet sinae
ole myoetae."

"Minusta tuntuu, ettae minua taenae iltana vaivaa jonkinlainen vaesymys,
ja minun tekee mieleni jaeaedae kotiin ajattelemaan."

Miranda hyppaesi poeydaen aeaerestae, huolestusta kasvoillaan, ja juoksi
ympaeri aeitinsae tuolin luo.

"Vaesymystaekoe, aeiti!" haen huudahti, tutkien huolestuneena haenen
saevyjaeaen. "Kuka on koskaan kuullut sinun ja minun laisten
voimallisten ja oikealla tavalla elaevaein ihmisten puhuvan
vaesymyksestae? Minae pelkaeaen, ettet voi hyvin, aeiti; en kulje
taeaeltae askeltakaan."

"Kyllae, lapseni, kyllae sinun taeytyy", vastasi aeiti, eikae Miranda
ollut vielae koskaan kapinoinut sitae lujaa saevyae vastaan, joka nyt
oli Kirstin aeaenessae. "Minae tosiaan tahdon olla vaehaen yksinaeni ja
ajatella. Taavin kaeynti on heraettaenyt minussa paljon vanhoja
ajatuksia ja minae tahdon vaehaen muistella niitae. Minae luulin niiden
jo vuosia takaperin kuolleen ja jaeaeneen unhotukseen!"

"Onko se varma, aeiti, ettet ole sairas?" jatkoi Miranda, palaten
epaeroeiden takaisin paikalleen.

"On, lapseni, en minae ole sairas. Mutta minae olen naeinae viime
paeivinae aina silloin taelloein tuntenut vaesymystae, vaikk'ei olisi
ollut syytae. Minae alan tuntea, ettae taemae metsien suuri yksinaeisyys
minua jollain tavalla kuluttaa. Minae olen, Taavi, kaikkina naeinae
vuosina pysynyt sen suojassa pystyssae ja se on antanut minulle rauhaa
ja voimia aikoina, jolloin minae, Jumala sen tietaeae, sitae kyllaekin
tarvitsin. Mutta minusta tuntuu, ettae se on minulle jollain tavalla
liian paljon, ja se ajan pitkaeaen musertaa minut. Moekkimme on minulle
rakas, mutta en tahdo taeaellae paeiviaeni paeaettaeae."

"Aeiti", huudahti Miranda, hypaeten jaelleen yloes tuoliltaan, "en
elaeissaeni ole kuullut sinun tuolla tavalla puhuvan! Ettaekoe sinae
aiot hylaetae moekkimme! Hylaetae metsaet! Minae en voisi elaeae, minae
en suorastaan voisi elaeae missaeaen muualla!"

"On niitae muitakin paikkoja, Miranda", mutisi Taavi. Mutta Kirsti
jatkoi syittensae selitystae.

"Sinun laitasi, lapsi kulta, on vaehaen toinen", haen sanoi
miettivaeisenae. "Sinae olet taeaellae kasvanut. Metsaet ja taivas ovat
sinut muodostaneet. Ne ovat sinun veressaesi. Sinae elaet ja hengitaet
niitae. Sinae olet kummallinen lapsi, enemmaen keijukainen tai muu
metsaen olento kuin ihmislapsi, jo ennenkuin taenne metsaen helmaan
tulitkaan. Kaikki mitae metsaessae elaeae, naeyttaeae pitaevaen sinua
kaltaisenaan; ja sinae naeet semmoista, mitae muut ihmiset eivaet naee,-
-mitae metsaen kansa ei itsekaeaen naee. Niin niin! sinun laitasi,
Miranda, on vaehaen toinen. Isaesi tapana oli katsella sinua ja sanoa,
ettae sinusta tulisi naisfauni taikka metsaen kuningatar, taikka ettae
keijukaiset sinut veisivaet. Taemae paikka sopii hyvin sinulle. Ja minun
oli tapana ajatella, ettae minae olin kyllin iso ja luja luonnoltani
voidakseni kestaeae taetae koko loppuikaeni. Mutta minae alan luulla,
ettae se on minulle liikaa. Minae en tahdo kuolla taeaellae, Miranda!"

Miranda tuijotti haeneen suuresti huolissaan.

"Sinae et saa kuolla, ennenkuin minaekin olen kyllin vanha kuollakseni,
aeiti", haen huudahti, "sillae minae en voisi elaeae paeivaeaekaeaen
ilman sinua. Mutta", haen kiihkeaesti lisaesi "minae tiedaen, ettae
minae kuolisin pian, suoraa paeaetae, jos minun taeytyisi laehteae pois
moekistaemme! Minae tiedaen, ettae niin kaevisi!"

Miranda puhui sitae rajummalla varmuudella, kun haen juuri sitae
sanoessaan tunsi epaeilevaensae omia sanojaan. Haen vaelaeykseltae naeki
itsensae vanhenevan taeaellae aavassa sydaenmaassa kahden Kirstin kanssa
ilman ketaeaen muita likimaillakaan. Ja se henkiloe, joka niin julmasti
loisti poissaolollaan, oli haemaeraesti nuoren Taavin naekoeinen. Haen
ei itseltaeaen kysynyt, oliko mahdollista, ettae haen vielae kerran
haluaisi hyljaetae moekin, hiljaisuuden ja aarniometsaen kaiken kansan,
mutta jossain sydaemensae sisaelokerossa haen tunsi, ettae sekin oli
mahdollista, ja se kipeaesti kouristi haenen sydaentaeaen. Haen juoksi
ja kietaisi molemmat kaesivartensa Kroofin kaulan ympaeri ja pyyhkaesi
salaisen kyynelen sen poerhoeiseen turkkiin.

Taavi, jonka vaisto nopeaan terottui pelosta, ettae koko jaervimatka
ehkae menisi myttyyn, aelysi keskustelun joutuneen vaaralliselle
tolalle. Haen sen vuoksi varovaisesti muutti puheenaineen lausuakseen
ajatuksia maissipiiraista.

Pages:
1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12
Copyright (c) 2007. topboookz.com. All rights reserved.