Aarniometsan sydan
C >>
Charles G. D. Roberts >> Aarniometsan sydan
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 | 6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12
Tappelun taellae asteella urhoollinen Ten-Tine oli joutunut
epaetoivoiseen pulaan; mutta apu tuli aivan odottamattomalta taholta. Se
tekijae, jonka sudet olivat laskuistaan pois jaettaeneet, oli Kirsti
Craig. Kirstissae oli kiehahtanut aeaenetoen raivo, kun haen ensin naeki
tapauksen. Haen oli luullut, ettae sudet olivat laeheisistae metsistae
aivan sukupuuttoon haevinneet; ja niiden ilmestymistae haen sen vuoksi
piti ainaisena vaarana. Mutta ainakin niitae oli vaehaen, sen haen
tiesi; ja paikalla haen paeaetti, ettei taemaen pienen sakin pitaenyt
paeaestae leikistae vaehemmaellae kuin taeydellisellae tuholla.
"Ne ovat susia! Aelae astu sinae ulos taestae ovesta!" haen kaeski
tylysti sillae aeaenellae, jota Mirandan mieleen ei olisi
juolahtanutkaan olla tottelematta. Miranda kiihtymyksestae vapisten
silmaet suurina ja valkein poskin kiipesi akkunaan ja painoi kasvonsa
ruutuun litteaeksi. Kirsti hyoekkaesi ulos, paiskaten oven kiinni.
Puupoelkyn ohi kulkiessaan Kirsti tempasi kirveen kaeteensae. Haenen
kauniit kasvonsa olivat jaeykaet kuin rauta. Mustissa silmissae paloi
viha. Se oli epaetoivoinen yritys kaeydae kolmen hurjistuneen suden
kimppuun ilman muuta apua kuin karibusarvas; mutta Kirsti ei ollut
niitae naisia, jotka tieltae palaavat, kuten olemme jo naehneet.
Kirves oli tottuneessa ja tarkassa kourassa ja heti ensi isku, joka
sattui laehimmaen suden etujalkain taa, melkein leikkasi sen kahtia.
Toiselta puolen siten aekkiae vapautettuna Ten-Tine pyoeraehti ympaeri
kuin salama paeaestaekseen kaesiksi toiseen hyoekkaeaejaeaensae, mutta
peto hyppaesikin takaperin. Ten-Tinen sarvia vaeistaeessaeaen se melkein
kimposi Kirstin paeaelle, taemae ei voinutkaan iskeae tuhoiskua koko
voimallaan, ei muuta kuin kirveen lappeella sai lyhyeen nopattua sitae
leuan alle. Siitae se kuitenkin lensi hetkeksi nurin, ja taemae hetki
riitti Ten-Tinelle. Ilmaan ponnahtaen karibu alas pudotessaan iski
molemmilla talttamaisen teraevillae etukavioillaan vastustajaansa
keskelle kylkiluita. Isku oli murhaavan ratkaiseva. Teraeksisetkaeaen
kylkiluut eivaet olisi sitae kestaeneet, eikae kulunut kuin muutama
harva sekunti, ennenkuin lumella makaava verinen harmaa nahka oli niin
muodoton, ettae sitae oli vaikea sudeksi tuntea.
Viimeinen joukosta, jonka Ten-Tinen isku oli rammaksi ruhjonut, oli
viisaana miehenae vaeistynyt syrjempaeaen, huomatessaan Kirstin tulevan.
Nyt se kaeaentyi pakoon. Mutta Kirsti oli paeaettaenyt, ettei ainoankaan
pitaenyt paeaestae pakoon, ja haen laehti takaa ajamaan. Haen oli niin
hyvae juoksemaan kuin harva toinen nainen. Haen paeaetti saattaa
taeytaentoeoen tuiman tuhopaeaetoeksensae. Sutta ensin esti rampaus;
mutta juuri kun se oli paein kaeaentymaeisillaeaen taistellakseen
sokeasti kuolemaan saakka sukunsa tavan mukaan, niin ponnistus laukaisi
jaeykistyneet lihakset, niin ettae se jaelleen paeaesi juoksemaan.
Oikaisten pitkaeaen laukkaansa se ampui pakoon takaa-ajajastaan,
ikaeaenkuin taemae olisi paikallaan seisonut.
Kirsti pysaehtyi, heilautti kirvestaeaen ja nakkasi sen pakenevan
jaelkeen koko voimallaan. Se sattui. Jos se olisi sattunut oikein, terae
edellae, niin se olisi toteuttanut heittaejaensae koko tarkotuksen;
mutta se sattui pohja edellae keskelle pedon takapuolta. Isku sysaesi
sitae, niin ettae se mukelsi nurin niskoin lumelle. Susi kiljui
haemmaestyksestae ja kauhusta; mutta sekunnin kuluttua se uudelleen
malttoi mielensae, ponnahti kuin harmaa karvakerae risukasan yli ja
katosi metsaen kaartoihin.
Kun Kirsti kaeaentyi takaisin, niin haen naeki Mirandan seisovan ovessa
valkoisena, surkeana ja haemmentyneenae; ja Ten-Tine taas lehmineen,
odottamatta tilaisuutta haentae kiitellaekseen, kulki juoksujalkaa pois
poikki vaikeitten kenttien, kuono pitkaellae, sarvet takakenossa pitkin
selkaeae. Ten-Tinestae itsestaeaen ja haavotetusta nuoresta lehmaestae
tippui joka askeleella heleaen punaista, hoeyryaevaeae verta.
IX LUKU.
Pax Mirandae.
Kirsti olisi taemaen seikkailun jaelkeen entistae enemmaen pelaennyt
Mirandan puolesta, ellei olisi ollut tuota lapsen merkillistae
ystaevyyttae suuren naaraskarhun kanssa. Heti kun lumi oli sulanut ja
aarniometsae jaelleen alkoi houkutella Mirandaa salaperaeiseen
hiljaisuuteensa ja laepikuultavaan haemaeraeaensae, ilmestyi Kroof
uudelleen yhtae uskollisena kuin ennenkin. Kun Kroof oli poissa, niin
metsaet olivat lapselle kielletty maailma, johon haen vain saattoi
kaihomielin kurkistella ja katsella metsaen piilevaeae kansaa sen
salaisuuksia oivaltavilla silmillaeaen.
Vaehaeae myoehemmin, kun sammalet olivat kuivaneet ja kesaekuun
hedelmoeivaet helteet hyvin elaehyttaeneet maan, sai Miranda uudelleen
naeyttaeae omituisen naekoelahjansa teraevyyttae. Haen yllaetti
eraeaenae paeivaenae Kroofin kanssa sepelpyyn, jolla oli aesken munasta
tullut poikue, nuoren koivuviidakon reunalla. Sepelpyy pieksi siipiaeaen
ja lepatteli puitten keskellae ikaeaenkuin pahasti haavoitettuna; ja
Kroof ajoi innolla takaa, luullen sen piankin kiinni saavansa. Se
kuitenkin ensin vilkaisi ympaerilleen, eikoe likitienoissa ollut
poikasia. Mirandan kummaksi viisas elaein ei naehnyt ainoatakaan. Mutta
Miranda naeki ne selvaeaen. Siinae ne olivat kaikki haenen
ympaerillaeaen, kuin liikkumattomat ruskeat pallot, aivan samanlaisina
kuin lehdet ja sammal ja kaikki muu, mitae oli metsaemaan pinnalla
hajallaan. Toiset olivat puoleksi piilossa lehden tai oksan alla; toiset
istuivat aivan naekyvissae samassa asennossa kuin olivat olleet
haelyytyksen tapahtuessakin. Jopa ne sulkivat silmaensaekin sulaakseen
paremmin ympaeristoeoensae. Ne olisivat mieluummin alistuneet vaikka
mihin kohtaloon, siihen paikkaan vaikka kuolleet, ennenkuin liikkuneet,
niin taeydellisesti ne lapsen mielessaeaen tottelivat metsaen
kanalintujen kirjottamatonta lakia. Taemae kuuliaisuus sai palkkansa. Ne
olivat sen kautta naekymaettoemaet metsaen kaikelle kansalle, sekae
ystaeville ettae vihollisille. Mutta eipaes petetty Mirandan silmaeae.
Emaestae haen ei sen enempaeae vaelittaenyt, haen kun aelysi taemaen
sukkelan sotatempun ja tiesi, ettei Kroof milloinkaan saisi sitae
kiinni. Eikae haen viattomuudessaan luullut, ettae hyvae Kroof tekisi
sille pahaa, vaikka saisikin sen kiinni. Mutta naemae liikkumattomat
poikaset sitae vastoin olivat sangen mieltaekiinnittaevaet. Yksi--kaksi-
-kolme--Miranda laski niitae kymmenen ja arveli, ettae kaipa niitae oli
vielae enemmaenkin. Pian emae piiriae lennellen palasi paikalle
katsomaan, millae kannalla olivat asiat. Se naeki Mirandan kumartuvan ja
poimivan maasta yhden sen rakkaista ruskeista keraesistae ja sitten
vielae toisenkin, uteliaana, mutta hellaevaroen. Haemmaestynyt sepelpyy
oli niin ymmaellaeaen, ettae se hetkeksi unhotti Kroofinkin ja oli
vaehaellae joutua sen kynsiin. Se aekkinaeisellae hurjalla paolla
vaeltti taemaen vaaran ja huomaten, ettae Mirandaa vastaan eivaet
mitkaeaen piiloutumiset auttaneet, se lensi oikopaeaetae viidakon
tiheimpaeaen osaan ja kutsui hoputtaen poikasiaan. Taemaen aeaenen
kuullessaan kaikki nuo pienet liikkumattomat keraeset aekkiae alkoivat
elaeae. Ne molemmat, jotka makasivat kuin kuolleina Mirandan ojennetulla
kaemmenellae, hyppaesivaet maahan; ja kaikki hyoekkaesivaet viidakkoon.
Emaen vielae kotkotettua muutaman kerran matalan, mutta selvaeaen
jaesennellyn kutsun kaikki nopeaan pakenivat pensaikkoon; Kroof taas
hieman nolon naekoeisenae tallusteli takaisin Mirandan luo.
Huolimatta tappelusta susien kanssa ja Ganner ilveksen hyoekkaeyksestae
Mikon kimppuun, ja huolimatta verestae ja karvoista jotka lumella
kertoivat huuhkajan yoellisistae kesteistae ja jaeniksen surmasta,
Miranda oli pitaenyt aarniometsaen asukkaita lempeaenae kansana, joka
enimmaekseen eli aeaenettoemaessae ystaevyydessae. Haenen
tarkkanaekoeiset silmaensae eivaet ensinkaeaen huomanneet, ettae taemae
hiljaisuus olikin ainaista murhenaeytelmaeae. Haen ei aavistanut, ettae
tuo piilevae kansa, jonka hommia haen katseli, aina kulki pelko
mielessaeaen ja ettae kuolema vaeijyi sitae joka kaeaenteessae.
Vaehaenpae haen aavisti, ettae useimmille niistae itse elaemaen hintakin
oli ainaista elaemaen tuhoamista.
Kesaen kuluessa Miranda keksi ensimaeisen ja ainoan vian Kroofin
taeydellisyydessae. Sillae kaikista luoduista olennoista oli vain aeiti
haenen mielestaeaen Kroofia etevaempi. Mutta kun haen eraeaenae
paeivaenae juoksi kenttaein poikki tapaamaan Kroofia metsaen reunassa,
niin suurella karhulla olikin niin paljon muuta hommaa, ettei se
joutanut vastaan tulemaan, kuten tavallista. Se haisteli jotain, joka
oli maassa sen valtavan kaemmenen alla. Miranda juoksi paikalla
katsomaan, mitae se oli.
Haenen kauhukseen se oli jaeniksen laemmin verinen ruumis.
Haen saepsaehti, aivan suunniltaan siitae, mitae naeki. Sitten haen
vihasta leimuten takoi Kroofia kuonoon pienillae kaemmenillaeaen. Kroof
haemmaestyi --tosin vain lievaesti, sillae se oli aina tiennyt, ettae
Mirandalla oli omituisuutensa. Se kohotti kuononsa korkealle ilmaan
lyoentejae vaelttaeaekseen, sulki silmaensae ja veti noeyraesti pois
suuttumusta tuottavan kaemmenen.
"Voi Kroof, kuinka saatoit sinae! Minae vihaan sinua, haeijy Kroof!
Sinae olet aivan samanlainen kuin sudetkin!" huuti Miranda, pieni povi
pakahtumaisillaan vihasta ja itkusta. Kroof aelysi, ettae se oli
joutunut pahoin epaesuosioon. Miranda kuollutta jaenoeae kantaen juoksi
perunamaalle, sieppasi kuokan, palasi karhun luo, joka yhae istui
paikallaan katuvaisen naekoeisenae, ja alkoi rankaisevaa vaitioloa
yllaepitaeen kaivaa kuoppaa aivan Kroofin nokan eteen. Siihen se hautasi
jaeniksen ja hellaesti silitti haudan pinnan. Paiskaten sitten rajusti
kuokan maahan haen kietasi kaesivartensa Kroofin kaulan ympaeri ja
puhkesi hurjaan itkuun.
"Kuinka saatoit sinae tehdae niin, Kroof?" haen nyyhkytti. "Niin, ehkae
sinae vielae jonain paeivaenae tahdot syoedae Mirandankin!"
Kroof salli taluttaa itsensae pois taestae onnettomasta paikasta.
Miranda pian rauhottui ja koko taemae tuskallinen juttu naeytti
unhottuvan. Loput iltapaeivaestae vietettiin sangen hauskasti vattuja
syoeden raivauksen etaeisemmaellae reunalla. Kroofille aikoi vaehitellen
haemaertaeae, ettae se oli tuon jaeniksen tappaminen, josta haenelle
oltiin vihassa; ja koska Miranda ilmeisestikin piti jaeniksistae, niin
se paeaetti, ettei sen koommin koskaan tekisi samaa rikosta, ei ainakaan
Mirandan ollessa laehiseuduilla. Mutta kun Miranda oli palannut kotiin,
niin filosofinen Kroof tallusteli salaa takaisin sille paikalle, johon
jaenis oli haudattu. Se kaivoi sen maasta ja soei sen suurella
nautinnolla, tasottaen myoehemmin jaelleen maan, niin ettei Miranda
saisi mitaeaen tietaeae.
Taemaen rasittavan tapauksen jaelkeen Mirandalla oli taeysi syy luulla
ettae Kroof oli tehnyt taeydellisen parannuksen. Kuukausien kuluessa,
vuodenaikain vaihtuessa ja vuosien vieriessae raivion rauhaisella
moekillae Miranda vaehitellen unohti ne muutamat verinaeytelmaet, jotka
haen oli pakosta tullut naehneeksi. Yksi vuosi oli taemaen jaelkeen
melkein samanlainen kuin toinenkin; mutta Miranda ei huomannut elaemaeae
yksitoikkoiseksi. Jokainen vuodenaika oli haenelle tapauksia
taeynnaeaen, vaikka Kirstille paljasta rauhallista tapahtumattomuutta.
Moekki muuttui kodikkaammaksi, kun punaiset viinamarjat ja sireenit
alkoivat sen ympaerillae rehottaa linnuille vihantana suloisena
tyyssijana ja rehevaet punakukkaiset papukoeynnoekset verhosivat
saeaenpieksaemaein hirsien alastomuutta. Karja lisaeaentyi. Harvoin
vanhan Taavin tarvitsi laehteae moekiltae niin, ettei ollut selaessae
miehen kantamus kaikenlaista tavaraa, jota Kirsti laehetti kylaeaen
kaupan. Metsaen kansan kesken Mirandan vaikutusvalta vaehitellen
kasvamistaan kasvoi, kunnes ne kaikki, vaikk'ei ainoakaan tutustunut
haeneen yhtae hyvin kuin Kroof, pyrkivaet haentae seuraamaan
kunnioittavan vaelimatkan paeaessae, vaikkeivaet sitae naeyttaeneet. Ne
eivaet koskaan tappaneet haenen naehtensae, ja siten vallitsi lopulta
ikaeaenkuin ainainen sovittu vaelirauha niin laajalti kuin haenen
naekevae katseensa kantoi. Kroofin kevaeisin raiviolle saapuessa sen
rinnalla toisinaan keikkui poerhoeinen lystikaes musta pojan tallukas.
Penikka ei koskaan vaehaeaekaeaen vaehentaenyt sen kiintymystae
Mirandaan. Se aina kasvoi nuoreen karhuikaeaen saakka milloin
suuremmalla, milloin vaehemmaellae ystaevyydellae sietaeen emonsa
kaesittaemaetoentae ystaevaeae, kunnes viimein samosi pois muille
markkinoille; sillae Kroof oli yksinvaltias omalla alueellaan eikae
sallinut omain lastensakaan tulla mailleen niiden taeysi-ikaeisiksi
vartuttua. Penikoita tuli, toisia meni; mutta Kroofin ja Mirandan
vaelinen rakkaus pysyi muuttumatonna.
Talvisin Miranda nykyisin suoritti enimmaet sukankutomukset ja Kirsti
suurilla kalskavilla kangaspuilla kutoi kangasta pienen maatilansa
runsaasti kavattamasta pellavasta. He olivat paeaettaeneet olla
pitaemaettae raiviolla lampaita, jott'eivaet ne houkuttelisi susia
takaisin palaamaan. Kun vanha Taavi eraeaenae laempoeisenae
kevaetpaeivaenae hitaasti laehti kompuroimaan takaisin kyliin,
selaessaeaen melko kantamus tumppuja, sukkia ja saeaeryksiae, joita
Mirandan nopeat sormet olivat kutoneet, niin haen huomasi, ettae pari
kettua kulki haenen peraessaeaen. Ne eivaet tulleet aivan laehelle,
eivaetkae osottaneet haenelle erikoista huomiota. Ne vain naeyttivaet
suosivan haenen seuraansa, kuten haen itse sanoi. Mailin tai pari
haentae naein oudosti saateltiin, ja haen oli siitae suuresti
ymmaellaeaen; sillae haen ei kaesittaenyt mitaeaen syytae, miksi haentae
naein metsaessae kunnioitettaisiin. Eraeaen toisen kerran haenen
kantaessaan samanlaista kuormaa tuli Wapiti sarvas ja haisteli haentae
sangen ystaevaellisesti. Ja kun haen seuraavana paeivaenae kantoi samaa
noiduttua kauppatavaraa, niin hyppieli haenen rinnallaan monta
jaenistae, ei tosin aivan laehellae, mutta ikaeaenkuin toivoen parempaa
turvallisuutta haenen laeheisyydestaeaen. Taemaen kaiken salaperaeisyys
alkoi haentae kiusata. Ensin haenen vaehin teki mieli luulla, ettae haen
naeki kummituksia; mutta onneksi haen paremmaksi varmuudeksi tutki
jaeljet, ja siitae haenelle kaevi varmaksi, ettae haenen ihmeelliset
seurakumpaninsa todella olivat lihaa ja verta. Mutta siitae huolimatta
haen alkoi kammota naeitae retkiaensae aarniometsaen halki ja lopulta
haen puhui asiasta Kirstille.
Kirsti nauroi omaan vakavaan tapaansa. "No mutta Taavi", haen alkoi
selittaeae, "ettekoe te tiennyt kuinka kovasti Miranda ja metsaen
elaeimet ovat toisiinsa liittyneet? Niin, ettae haen puoleksi kuuluu
niihin itsekin. Eikoes teillae ollut selaessae vaikka kuinka paljon
Mirandan kutomia tavaroita, kun elaeimet teitae sillae tavalla
seurasivat?"
"Niin aina se, Kirsti, olikin!" vastasi vanha kirvesmies. "Minae
muistankin nyt, kuinka se iso sarvas haisteli myttyaeni, jossa sukat ja
tumput olivat!"
"Ne olivat niitae Mirandan ystaeviae; ja kun ne haistelivat tumppuja,
niin ne luulivat haenen olevan laehettyvillae, taikka muutoin
paeaettivaet teidaen olevan haenen ystaeviaeaen."
Vanha Taavi siitae pitaeen aina tiesi saavansa kulkea kunniavartijain
saattamana, kun haen kantoi Mirandan kudelmia kyliin; ja haen oli
naeistae kunnianosotuksista ylen ylpeae. Tietysti haen puhui asiasta
juttukumppanien kanssa; ja siitae alkoi kierrellae paljon kummia
puheita. Toiset vaeittivaet Kirstin ja Mirandan puhuvan metsaeelaeinten
kanssa selvaeae englannin kieltae, samaa jota tavalliset kuolevaisetkin
kaeyttaevaet, ja ettae he tiesivaet kaikki metsaen salaisuudet ja vielae
paljon muutakin, jota ihmisten ei ole sallittu tietaeae. Toiset vielae
taikauskoisemmat ja kiihkoisemmat kuiskailivat, etteivaet ne olleet
paljaita elaeimiae, joiden kanssa Kirsti seurusteli, vaan ettae haenen
yksinaeisen moekkinsae ympaerillae liikkui henkiae jaeniksien, kettujen,
kissain, pantterien ja karhujen nahkoissa. Moiset ilkeaet puheet
tuottivat Taavi ukolle monta katkeraa hetkeae, ja monta tuimaa
tappeluakin, kunnes juorukontit oppivat kielensae hillitsemaeaen haenen
laesnaeollessaan. Mitae nuoreen Taaviin tulee, niin oli haen karkottanut
mielestaeaen raivion kaikkineen ja laehtenyt Kuah-Davikin
pohjoispuolisiin sydaenmaihin, jossa haen nopeaan tuli kuuluksi
metsaestaejaenae ja eraemiehenae. Harvoin haen tuli kyliin, ja milloin
tuli, niin vaehaenpae haen viitsi kuunnella kylaenpuheita. Haenen
mielensae oli muodostumaisillaan suureksi, rauhalliseksi ja
suvaitsevaiseksi suurien sydaenmaitten opissa.
X LUKU.
Filistealaisten pakoon ajo.
Kirstin maanpakolaisuuden seitsemaentenae vuotena sattui muuan tapaus,
josta kylaen juorut saivat uutta vauhtia ja raiviota verhoova
salaperaeisyys kammottavan vaerityksen.
Talvesta tuli vaehaeluminen, niin ettae Kroof juurakonalaisessa
pesaessaeaen heraesi jo kauan ennen kevaettae. Ei ollut riittaevaesti
lunta, jotta se olisi pysynyt suojassaan laempoeisenae ja voinut nukkua.
Mutta maa oli jaeaessae, ruokaa oli niukasti ja sitae alkoi kiusata
naelkae. Miranda huomasi, kuinka se laihtui, ja toi sille kokeeksi
annoksen papuruokaa heidaen omasta padastaan. Pavut olivat kerrassaan
ilmestys naelkaeiselle karhulle. Se kaesitti, ettae Mirandan aeiti
mahtoi tavalla tai toisella kuulua taemaen jutun yhteyteen, ja sen kauan
kestaenyt vierominen haihtui kuin tuuleen kiitollisen mauntunnon
laemmoessae. Kun Kirsti ja Miranda seuraavana paeivaenae puolenpaeivaen
aikaan istuivat ateriansa aeaereen, niin ilmestyi Kroof moekin ovelle ja
haisteli kaihomielin kynnystae.
"Mikae tuolla oven takana nuuskii?" ihmetteli Kirsti, koko joukon
levottomuutta vakavassa aeaenessaeaen. Mutta Miranda oli paikalla
rientaenyt akkunaan katsomaan.
"Aeiti, se on Kroof!" haen huudahti ja loei ilosta kaesiaeaen yhteen, ja
ennenkuin aeiti ennaetti sanaakaan sanoa, niin haen paiskasi oven
selkisten selaelleen. Mesikaemmen paikalla tallusteli tupaan viekkaita
pieniae silmiaeaen vilkuttaen. Se istahti laehelle poeytaeae
takajaloilleen ja tuijotti valkeaan erinomaisen kiinteaellae
uteliaisuudella. Kuiva puu samalla raeiskaehti ja paukahti kovasti ja
sai mesikaemmenen paikalla pakenemaan turvallisemman matkan paeaehaen;
mutta siitae huolimatta se yhae vain tuijotti tuohon kummaan ilmioeoen.
Sekae Kirsti ettae Miranda olivat katselleet karhua henkeaeaen
pidaetellen uteliaina naekemaeaen, miten se kaeyttaeytyisi. Mutta nyt
Miranda keskeytti aeaenettoemyyden.
"Voi rakas vanha Kroof! Me olemme niin kovin iloiset, ettae viimeinkin
olet tullut meille vieraisiin!" haen huudahti, hyoekkaesi mesikaemmenen
luo ja kiersi molemmat kaesivartensa sen kaulan ympaeri. Kirstin kasvot
naeyttivaet hieman epaeroeiden vahvistavan taemaen tervetulon
toivotuksen. Kroof ei paljon huomannutkaan Mirandan hyvaeilyae,
haet'haetaeae vain nuolaisi haenen korvaansa ja tutki edelleenkin
mieltaekiinnittaeviae liekkejae. Taemae levollinen kaeytoes rauhotti
Kirstiae, jonka vieraanvaraisuus paikalla heraesi.
"Anna raukalle muutamia tatarpiiraita, Miranda", haen sanoi. "Se on
varmaankin tullut sen vuoksi, kun sen on naelkae."
Mirandaa ei haluttanut otaksua, ettae vierailuun oli niin itsekkaeaet
syyt; mutta haen kuitenkin paikalla toi vadillisen piiraita, jotka haen
oli siirapissa liottanut, jotta ne haenelle itselleen paremmin
maittaisivat. Haen asetti vadin poeydaen kulmalle niin laehelle vierasta
kuin suinkin ja veti hiljaa karhun kuonoa sen puoleen. Sitae ei
tarvinnut kahdesti kaeskeae. Valkea unohtui paikalla. Tatarpiiraitten ja
siirapin haju oli kerrassaan uutta Kroofin sieraimille, mutta sen
heraettaemae maittava tunne oli valmiina, taeysin kehittyneenae ja
odottavana. Se tyoensi ulos kapean punaisen kielensae. Piiraat katosivat
melkein pikemmin kuin hyvae tapa olisi sallinut, siirappi tuli
putipuhtaaksi nuolluksi ja ihastuksesta irvistaeen mesikaemmen katsoi
heihin enemmaen saadakseen. Aivan Kirstin edessae oli iso kasa samoja
herkkuja, jotka aesken pannusta otettuina vielae olivat kuumia. Ahnaalla
vaikka arastelevalla kaemmenellae Kroof tavotteli niitae. Mutta se
ehdottomasti oli sivistymaetoentae kaeytoestae. Kirsti kohotti vadin
niin korkealle, ettei siihen ulottunut, ja Miranda varmalla kaedellae
tyoensi omalupaisen kaemmenen poeydaeltae.
"Ei Kroof, sinae et saa mitaeaen enaeae, ellet ole kiltti!" haen sanoi
uudelleen ja nosti sormensa varottavaan asentoon.
Harva elaein ottaa opetuksen niin aekkiae onkeensa kuin karhu, ja
Kroofin jaerki oli kehittynyt omituisen valppaaksi haenen ja Mirandan
kauan kestaeneen ystaevyyden aikana. Se alistui paikalla noeyraenae ja
odotti kieli pitkaellae, kun Miranda sille valmisti mahdottoman suuren
vadillisen leipae- ja siirappirokkaa. Kun se oli taemaen syoenyt, niin
se tutki moekin kaikki paikat ja meni lopulta sisemmaen huoneen nurkkaan
makaamaan. Ennen auringonlaskua se nousi yloes ja tallusteli pois
pesaelleen, talviunensa jaeljiltae vielae unisena.
Vanha karhu tuli taemaen jaelkeen joka paeivae moekkiin puoliselle, soei
Kirstin ja Mirandan keralla ja iltapaeivaet uinaili matollaan
valitsemassaan nurkassa. Kirsti tottui pitaemaeaen sitae perheen
jaesenenae. Karjasta ja kanoista se ei vaelittaenyt vaehaeaekaeaen.
Muutaman paeivaen kuluttua haeraet lakkasivat sarviaan heristaemaestae
sen sivu kulkiessa; ja kukko, Saundersin yhtae kopea seuraaja, lakkasi
kiekauttamasta kimakoita, saettiviae varotushuutojaan, joilla se oli
tavannut ilmaista sen saapumisen.
Eraeaenae iltapaeivaenae, ennenkuin kevaet vielae oli taeydellae todella
alkanut, moekille saapui kaksi epaemieluista vierasta. Kuah-Davikin
latvajoen varrella, viidentoista mailin paeaessae, oli eraeaessae
tukkilaisleirissae tapeltu. Miehistae oli kaksi, jotka kaiken talvea
olivat riidelleet ja yllyttaeneet pahuuteen, lopulta jonkun erikoisen
raakuuden kautta suututtanut sekae paeaellikoen ettae toverinsa siihen
maeaeraeaen, ettei heille enaeae annettu anteeksi. Haukkumisin ja
selkaesaunoin leiristae karkotettuina he olivat laehteneet samoamaan
metsien kautta kyliin lyhintae tietae. Synkkae viha riehui heidaen
sydaemissaeaen. Kolmen aikaan iltapaeivaellae he sattuivat tulemaan
raiviolle ja pyysivaet jotain syoedaekseen.
Vaikka he tuntuivatkin synkiltae ja ilmassa oli jotain uhkaavankin
tapaista, niin puhuivat he kuitenkin alussa kyllaekin hoeylisti, ja
Kirsti haeaeraesi minkae joutui, taeyttaeaekseen heidaen haenen
mielestaeaen kohtuullisen pyyntoensae. Vieraanvaraisuuden lait ovat
takametsissae sangen sitovat. Miranda, jota ei miellyttaenyt vieraitten
ulkomuoto, pysyi vaieten syrjaessae ja tarkasteli heitae.
Kun Kirsti oli heidaen eteensae kattanut hyvaen aterian--kuumaa teetae
ja kuumia keitettyjae papuja, munia, vehnaeleipaeae ja voita--niin he
kiukuttelivat sitae, kun ei tuotu sianlihaa, eivaetkae he kauaa
haikailleet, ennenkuin pyysivaet.
"Minulla ei ole", sanoi Kirsti, "meillae ei syoedae sianlihaa. Kaipa te
tulette toimeen sillae, mikae kelpaa Mirandalle ja minullekin."
Se oli jotain kuulumatonta, ettei takametsaen talossa ollut sianlihaa,
tuota vaelttaemaetoentae, yleistae, tukkimiehen elaemaen ehtoa. He
kumpikin luulivat, ettae haen ahneudesta kielsi sianlihan.
"Sinae valehtelet!" huudahti toinen, laiha, lyhyt, mustaverinen roikale.
Toinen nousi yloes ja astui askeleen naista kohden, joka seisoen katsoi
heitae pelotta silmiin. Haenen poerhoeiset punaiset parrankarvansa
olivat pystyssae kuin harjakset ja jykevaet olkapaeaet kohosivat pahaa
tietaevaesti kyssaeaen isoja korvia kohti.
"Anna taenne sianliha ja tee se sukkelaan!" haen kaeski ja lisaesi
vielae koko joukon semmoisia voimasanoja, joita tukkilaiset
kaeyttaevaet--vaikk'ei naisvaeen seurassa.
"Senkin elukka!" huudahti Kirsti, silmaet ja posket palaen. "Ulos
paikalla taestae huoneesta." Ja haenen silmaensae etsivaet asetta. Mutta
samassa silmaenraepaeyksessae roisto kaevi haeneen kiinni. Vaikka Kirsti
olikin vaekevaempi kuin useimmat miehet, niin ei haenessae kuitenkaan
ollut taemaen tunnetun tappelupukarin ja kaikenlaisten painitemppujen
taiturin vastusta. Sekunnissa haen oli nurin. Miranda raivon
parkauksella sieppasi kaeteensae poeytaeveitsen ja syoeksyi aeitinsae
rinnalle; mutta lyhempi roisto, jota taemae leikki suuresti miellytti,
huuti: "Pidae sinae, Bill, huolta akasta. Kyllae minae hoidan
tyttaeren!" ja tavotteli Mirandaa.
Taemae kaikki tapahtui niin aekkiae, ettae Kirsti hetkeksi aivan
typertyi. Kun sitten tilanteen koko kamaluus haenelle selvisi, niin sai
haen kuin mielipuolen voimat. Haen iski hampaansa vastustajansa
ranteeseen semmoisella raivolla, ettae taemae kiljasi ja hetkiseksi
hellitti otteensa. Taenae hetkisenae Kirsti sai puoleksi vapautettua
itsensae ja iski pitkaet voimakkaat sormensa haenen kurkkuunsa kiinni.
Se oli vain sekunnin armonaika, mutta se riitti kaeaentaemaeaen toisen
roiston huomion Mirandasta. Mahdottomalla naurulla haen kaeaentyi
vapauttamaan toveriansa Kirstin kuristavasta kouristuksesta.
Taemae haeneltae kuitenkin jaei tekemaettae. Kroof sattui juuri samalla
hetkellae unenpoepperoessae ja melua ihmetellen kurkottamaan turpaansa
sisaehuoneesta. Mustaverinen heittioe seisoi hetkisen kuin kivettyneenae
haemmaestyksestae. Vihaisesti moeristen Kroof hyoekkaesi haenen
paeaellensae, mutta haen poeydaen ympaeri kiepahtaen sai oven auki
temmatuksi ja karkasi pakoon Kroofin syoeksyessae haenen jaelkeensae.
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 | 6 |
7 |
8 |
9 |
10 |
11 |
12