Aarniometsan sydan
C >>
Charles G. D. Roberts >> Aarniometsan sydan
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9 | 10 |
11 |
12
Neuvottelu tapahtui navetan laempimaessae haemaeraessae, jossa Taavi
tapansa mukaan auttoi Mirandaa lypsaemaeaen, sillae vaelin kun Kirsti
rakensi illallista. Nuori metsaemies naeytti vakavalta, vaikk'ei
haemmaestyneeltae.
"Minaekin olen huomannut muutosta parina viime kuukautena, Miranda",
haen sanoi, "ja minae vaehaen ihmettelin, kuinka sinun suuret silmaesi,
jotka erottavat semmoisia asioita, mitae me tavalliset ihmiset emme
naeekkaeaen, eivaet naehneet taetae, joka sinua niin laeheltae koskee."
"Naeinhaen minae, Taavi", intti impi harmistuneena; "mutta minae en
kaesittaenyt, miten sinae olisit voinut asiaa auttaa. Enkae kaesitae
nytkaeaen; mutta kun ei ollut ketaeaen muuta, jonka kanssa voisi siitae
puhua", lisaesi haen aeaenen vaeraeyksellae, joka ennusti laehenevaeae
itkua.
"Kyllae minae voisin jonkun verran auttaa, jos vain sallisit, Miranda",
vastasi Taavi epaeroeiden, "sillae hyvin minae tiedaen, mitae haen
tarvitsee."
"No mitae?" kysyi impi. Taavin aeaenessae oli jotain, joka heraetti
haenessae painostavia, epaemaeaeraeisiae pahoja aavistuksia.
"Hyvaeae tuoretta paistettua lihaa haen tarvitsee!" sanoi Taavi.
Seurasi hetken aeaenettoemyys. Miranda kaeaentyi ja katsoi ulos ovesta
poikki kimaltelevien kenttien.
"Haenen verensae on kaeynyt laihaksi ja heikoksi", jatkoi Taavi. "Ei
mikaeaen muu kuin liharuoka voi haentae nyt auttaa ja haenen tulee sitae
saada." Taavi alkoi aavistaa, ettae oli aika antaa Mirandan tuntea
lujempia otteita.
"Minae en usko sinua!" sanoi tyttoe ja alkoi taas kiivaasti lypsaeae.
"No niin, saadaanpahan naehdae", vastasi Taavi. Mirandan aeaenettoemyys
haenelle ennusti haenen mielipiteidensae hidasta voittoa.
Haen pani sinae iltana merkille, ettei Kirstillae ollut vaehaeaekaeaen
ruokahalua illallista syoetaeessae, vaikka kaikki ruuat olivat
vietteleviae ja hyvin valmistettuja. Mirandakin sen huomasi. Haen tunsi
uusia pelon tuskia aeitinsae puolesta, mutta ajatteli samalla harmin
tunteella, ettae Taavi pitaeisi jokaista oiretta oman kaesityksensae
vahvistuksena. Miranda rehellisellae inholla taetae kaesitystae
vastusti, sillae haenen silmissaeaen liharuoka oli jonkinlaista salaista
myrkkyae. Mutta Miranda oli liian huolissaan aeitinsae terveyden
puolesta vastustaakseen julkisesti mitaeaen, eipae vihoviimeistaekaeaen
keinoa, josta luultiin apua olevan. Haen paeaetti sen vuoksi pysyae
taessae asiassa syrjaessae ja antaa aeitinsae ja Taavin paeaettaeae se
mielensae mukaan.
Nuoren eraemiehen keskustelusta elpyneenae Kirsti oli aterian aikana
tavallista virkeaempi; sitae suurempi oli haenen pettymyksensae, kun
Taavi heti illallisen jaelkeen nousi yloes matkaan laehteaekseen. Taavi
ei suostunut millaeaen jaeaemaeaen, intti vain, ettae haen oli tullut
katsomaan, olivatko he molemmat terveinae, ja sanoi erinomaisen
taerkeiden asioiden vaativan haentae oikopaeaetae palaamaan takaisin
leiriin. Kirsti ei ottanut uskoakseen. Haen kaeaensi Mirandaa kohti
kasvonsa, joista puhui niin peittelemaetoen nuhde, ettae immen taeytyi
ryhtyae itseaeaen puolustamaan.
"No voi! eihaen se ole minun syyni, aeiti", haen intti ja naurahti
hieman vaekinaeisesti. "En minae ole ollut haenelle millaeaen tavalla
haeijy. Jos haen laehtee, niin ei se ole muuta kuin haenen omaa
itsepaeisyyttaeaen, sillae kyllae haen tietaeae, ettae me soisimme
haenen jaeaevaen yoeksi nyt, niinkuin aina ennenkin. Mutta antaa haenen
mennae, jos tahtoo!"
"Miranda", sanoi aeiti vakaasti nuhdellen, "minae soisin, ettet sinae
olisi niin jaeykkae Taavia kohtaan. Jos sinae kohtelisit mykkiae
elaeimiaesi samalla tavalla kuin haentae, niin tuskinpa ainoakaan
palaisi luoksesi toista kertaa. Sinae et naeytae muistavan, ettae Taavi
ja haenen isaensae ovat ainoat ystaevaemme ja ettei varsinkaan nyt, kun
isae on metsaenhakkuussa, ole ketaeaen muuta kuin Taavi, johon voisimme
luottaa."
"Voih! Ei minulla ole Taavia vastaan mitaeaen, aeiti, paitsi ettae
haenen kaetensae ovat niin veriset", puolustautui impi ja kaeaensi pois
kasvonsa.
Nuori eraemies kohautti olkapaeitaeaen pahotellen, hymyili Kirstille
hitaan molemminpuolisen ymmaerryksen hymyn ja astui ovea kohti.
"Hyvaeae yoetae teille kummallekin", haen sanoi rattoisasti.
"Enkoepaehaen minae ole taeaellae taas huomenna taehaen aikaan
paeivaestae."
Haenen laehtiessaeaen Miranda haemmaestyksellae ja laempimaellae
tunteella huomasi, ettae haen kerran ja ensimaeisen kerran oli tullut
ilman eroamattoman pyssynsae seuraa. Tyhjaen aeaenettoemyyden aikana,
joka seurasi haenen laehtoeaeaen, Kirstin kielellae jo pyoeri: "Miranda,
minae soisin, ettae sinae kiintyisit Taaviin". Mutta haenen naisen
sydaemensae ajoissa varotti, eikae haen virkkanut mitaeaen. Ja seuraus
taestae jaerkevyydestae oli, ettae Miranda sinae iltana levolle
mennessaeaen tunsi palon tapaista sydaemessaeaen. Se ettae Taavi oli
tullut ilman pyssyae, oli haenen vaikutuksensa suoranaista tunnustamista
ja se jossain maeaerin korjasi Taavin kamalaa ehdotusta, ettae aeiti
saastuttaisi suunsa lihalla.
Seuraavana iltana kaikki askareet olivat tulleet tehdyiksi; "kaniinit"
apiloineen ja porkkanoineen olivat olleet ja menneet; ja Kirsti ja
Miranda juuri istuivat illallispoeytaeaen, kun Taavi astui sisaeaen.
Haenellae oli mukanaan ruskeaan saekkiin kiedottu mytty, ja taellae
kertaa haenellae oli rihlakin matkassa. Kirstin tervehdys oli
peittelemaettoemaen innostunut, mutta Miranda naeki rihlan ja
jaeykistyi. Taavi huomasi haenen katseensa ja vaiston vaelaehdyksellae
paikalla kaesitti sen.
"Minun taeytyi ottaa se matkaan, Miranda", haen selitti
haetaeaentyneenae. "En olisi taenne muutoin paeaessyt ollenkaan. Sudet
olivat palanneet, kuusi kappaletta. Kaevivaet kimppuuni oman moekkini
ovella."
"Hyi, sudet!" huudahti Miranda inhon aeaenellae. "Ne ovat maanvaiva."
Aina siitae etaeisestae paeivaestae, kun haen lapsen kasvojaan ruutua
vastaan painaen, lapsen sydaemensae kiukusta ja itkusta pakahtuessa, oli
naehnyt susien hyoekkaeaevaen Ten-Tinen pienen lauman kimppuun, haen oli
koko sielustaan vihannut naeitae ahnaita petoja.
"Suokoon Jumala, ettae sait ne kaikki tapetuksi!" sanoi Kirsti
hurskaalla hartaudella.
"Kaksi paeaesi karkuun; muitten nahkat ovat tallessa", vastasi Taavi.
"Sepae oli reippaasti tehty", kiitteli Kirsti hyvaellae mielellae; "tule
nyt syoemaeaen illallista."
"Ei juuri vielae, Kirsti", vastasi tulija, myttynsae avaten. "Minae olen
viime aikoina huomannut, ettae te naeytaette niin huonolta eikae teille
maita ruoka. Kun ihmisen laita alkaa olla sillae tavalla, niin minae
ymmaerraen asiaa yhtae hyvin kuin moni tohtori, ja minae tiedaen mistae
siihen tulee apu. Jos tahdotte lainata minulle valkeatanne ja
paistinpannua, niin minae laitan teille illallisen, joka parantaa teitae
paremmin kuin sangollinen tohtorin rohtoja."
Miranda tiesi, mikae siitae oli tuleva. Haen tiesi, ettae Taavi oli
kaeynyt eraemoekillaeaen saakka Kuah-Davikin takana lihaa hakemassa,
jottei haenen tarvitsisi kokea niitae vihoja, joita tuottaisi Mirandan
suojeluksen alaisten elaeinten tappaminen. Haen tiesi myoes, ettae Taavi
tuskin oli ennaettaenyt tunnin verran nukkua, kun oli moisen matkan
kulkenut neljaessaekolmatta tunnissa. Siitae huolimatta impi paadutti
sydaemensae haentae vastaan. Haen loi katseensa lautaseensa ja kuunteli
jaennitetyllae mielellae, mitae haenen aeidillaeaen olisi sanottavaa
taestae perin taerkeaestae asiasta.
Kirstin uteliaisuus oli nyt ylimmillaeaen. "Tuossa on tuli, Taavi", haen
sanoi, "ja paistinpannu on naulassa astiahyllyn vieressae. Mutta
mitaehaen sinae olet tuonut? Minae olenkin kaiken ajan kaivannut jotain
vaihtelua--vaikkei siltae, ettei se ruoka, jota Miranda ja minae
tavallisesti syoemme, olisi hyvaeae ja terveellistae."
"No niin, Kirsti", nuori eraemies vastasi syvaeaen hengaehtaeen,
ennenkuin kaevi asiaan kiinni, ja samalla kohottaen vaatteen pois
helakan punaisen hirvenpaistin paeaeltae, "ei se ole sen kummempaa kuin
tuoretta lihaa. Se on hirven lihaa, puhdasta ja terveellistae hirven
lihaa; ja minae nyt paikalla paistan teille taemaen murean viipaleen,
jota taessae leikkaan irti."
Kirsti saeikaehti aivan suunniltaan. Moekissae oli lihan kielto ollut
niin kauan voimassa ja kyllaekin niin yleiseen tunnettu, se oli niin
joka puolelta poenkitetty periaatteilla ja ennakkoluuloilla, ettae
Taavin sanat haenestae melkein tuntuivat loukkaukselta. Kirsti tunsi,
ettae haenen olisi pitaenyt suuttua; mutta kaevikin niin, ettae haen
vain oli levoton siitae, mitae Miranda ajattelisi niin uhkarohkeasta
ehdotuksesta. Samalla haen aekkiae tunsi pakanallista himoa juuri samaa
kiellettyae tavaraa kohtaan. Haen loi Mirandaan pelokkaan katseen, mutta
lapsi naeytti kokonaan vaipuneen omiin ajatuksiinsa.
"Mutta tiedaethaen sinae, Taavi", haen sanoi nuhdellen, "ettemme me
kumpikaan koske minkaeaenlaiseen liharuokaan. Tunnethan sinae
mielipiteemme taestae asiasta."
Sanat sinaeaen olisivat tyydyttaeneet Mirandaa, ellei haen olisi
huomannut aeaenen saevyssae jonkinlaista horjuvaisuutta. Taaviin ne
eivaet vaikuttaneet vaehaeaekaeaen. Hetken aikaan haen ei vastannut
mitaeaen, leikkasi vain kiireesti viipaleita paistista. Haen latoi ne
huolellisesti kuumaan voihin, joka karisi hiillokselle nostetussa
pannussa; ja sitten haen, oikaisten itsensae tyoestaeaen suoraksi,
puukko kaedessae reippaasti vastasi: "Se on aivan oikein. Mutta
naehkaeaes, kaikki ihmiset pitaevaet minua vaehaen kuin tohtorin
tapaisena, ja taemae ruoka, jota nyt teille paistan, ei oikeastaan
olekaan ruokaa. Se on rohtoa; eikae ole oikein, ettae te nyt kiellaette
sen itseltaenne, kun tarvitsette sitae rohtona. Se on vaeaerin
Mirandankin vuoksi. Enkoe minae ole naehnyt, kuinka te olette kaiken
talvea kitunut. Uutta verta te tarvitsette ja rautaa. Lihasta, eikae
mistaeaen muusta kuin lihasta te saatte rautaa ja uutta verta. Kun te
sitten olette terve ja voimallinen kuin ennenkin, niin voitte taas
heittaeae lihan, jos haluttaa--ja antaa minulle potkut, kun olen asiaan
sekaantunut; mutta nyt--"
Haen keskeytti kaunopuheliaaseen paussiin. Haen oli vasten vaiteliaita
tapojaan puhunut nimenomaisella tarkotuksella. Haen tunsin luonnon
vaatimusten voiman. Haen odotti, ettae Kirstin yksinkertaiset
ruumiilliset tarpeet puhuisivat haenen perusteittensa puolesta. Haen
odotti juuri sen verran, ettae paistin kutkuttava haju oli huoneen
taeyttaenyt ja tehnyt ihmeensae. Nyt olivat lumot liikkeellae. Haen
katsoi Kirstiin vastauksen saadakseen.
Paikalla taemaen hajun tuntiessaan Kirsti tiesi, ettae haen oli
oikeassa. Liha, riistan liha voissa paistettuna oli juuri se, mitae haen
tarvitsi. Haenellae ei ollut moneen viikkoon ollut ruokahalua; nyt
haenen tuli kamala naelkae. Sitae paitsi tuhannet pienemmaet voimat,
joita pitkaet keskustelut Taavin kanssa olivat liikkeelle saaneet,
kehottivat haentae juuri sellaiseen muutokseen, jota lihan syoenti
haenelle merkitsisi. Mutta--entae Miranda? Kirsti tuijotti haeneen
hermostuneen pelon vallassa, odottaen vihan purkausta. Mutta Miranda ei
naeyttaenyt tietaevaen mitaeaen siitae, mitae moekissae tapahtui. Haenen
pohjattomat silmaensae tuijottivat suurina ja hajamielisinae ulos
akkunasta. Haen koetti kaikin voimin ajatella salaperaeistae
vaaleansinervaeae saedetulvaa, joka naeytti valuvan taeysikuusta kuin
virta;--piileviae karvaisia elaeimiae, joiden haen tiesi aeaeneti
kulkevan edes takaisin aarniometsaen kuutamoisten aukioitten poikki;--
hirvilaumaa, joka makasi kuusikossa hyvaessae turvassa korkeiden
lumiseinaemaein vaelissae, tallattuaan itselleen siihen pari viikkoa
takaperin "tarhan"; Kroofia, joka makasi mykkyraessae laempimaessae
pesaessaeaen petaejaen juurakon alla, sylen verta nietosta paeaellaeaen.
Mutta oikeastaan haen kiukkuisella epaetoivolla paadutti mieltaeaen
ihmeellistae ruokahalua vastaan, joka tuon katalan hajun vaikutuksesta
oli haenessae heraeaemaessae. Haen melkein kauhulla huomasi joutuneensa
sotaan itseaeaen vastaan,--huomasi, ettae toinen puoli haenen
luonnostaan todella himoitsi tuota kiellettyae ruokaa.
Taavi huomasi kysyvaen katseen, jonka Kirsti loi Mirandaan.
"Ah, ei teidaen tarvitse haeneen katsoa, Kirsti, saadaksenne haeneltae
kannatusta tuhmuudellenne", haen jatkoi. "Puhuin siitae haenen kanssaan
eilen illalla, eikae haenellae ollut mitaeaen sanottavaa laeaekettaeni
vastaan."
Mutta Miranda ei vain vielaekaeaen sanonut mitaeaen. Jos Miranda, jolle
lihan hylkaeaeminen oli uskonto, saattoi tinkiae vakuutuksestaan, niin
miks'ei haen, Kirsti, jolle se vain oli ennakkoluulo ja mielijohde,
voinut hetken vaatimuksesta rikkoa piintynyttae tapaa? Haen oli
sisaellisesti jo kuukausia ollut huolissaan tilastaan. Sekunnin tai
kaksi eparoeityaeaen haen teki paeaetoeksensae; ja kun Kirsti kerran
paeaetti, niin harvoinpa asia siihen jaei.
"No minae sitten koetan sinun tohtoroimisiasi, Taavi", haen sanoi
verkkaan. "Minae koetan sitae kunnolla. Mutta kun kerran olet hommassa,
niin miks'et paista itsellesikin? Oletko pannut suolaa pannuun? Ja
taessae on ripponen pippuria."
"Ei", vastasi nuori eraemies iloaan salaten, kun haen paistille
kohtuullisesti sirotteli tarjottua suolaa ja pippuria, "en minae itse
kaipaa, en minae kaipaa lihaa kuin joskus, kun alan tuntea heikkoutta.
Mutta ei mikaeaen sovi minun makuuni niin hyvin kuin ne ruuat, joita
minae taeaellae saan--kihisevaen kuumat riisi- ja tatarpiiraat ja niiden
kanssa runsaasti voita ja siirappia, ja maissipiiraat, ja perunapaistos
ja kananmunat, jotka te osaatte keittaeae niin maukkaiksi. Minae
taeaellae ollessani usein ajattelen, etten vaelittaeisi vaikk'en enaeae
koskaan naekisi tuoreen lihan tai porsaanpaistin viipalettakaan. Mutta
meidaen ruumiimme on rakennettu omalla tavallaan, eikae ihminen
mihinkaeaen paeaese luonnon aikomuksista. Meidaen hampaamme todistavat
sen todeksi ja sisaelmyksemme myoes--minae olen taestae kaikesta lukenut
laeaekaerien kirjoista. Minae luen koko joukon eraemoekillaeni. Asia on
se, Kirsti, ettae me olemme rakennetut samalla tavalla kuin karhu--
elaeaeksemme kaikenlaisesta ravinnosta, lihat siihen luettuna--ja
ellemme me aina joskus saa joka lajia, niin sitten pian kaey huonosti."
Taavi ei vielae koskaan ollut puhunut naein paljoa; mutta nyt haen
kiihkeaesti koetti estaeae, ettei asiasta syntyisi vaeittelyae.
Puhellessaan haen paistoi lihan valmiiksi ja kantoi sen poeydaelle.
Kirsti soei mielihalulla, joka sai Taeavin vakuutetuksi siitae, ettae
haen oli osannut oikeaan. Kirsti soei kaikki mitae haen oli paistanut;
ja Taavi oli niin viisas, ettei paistanut lisaeae, ettae ruokahalu
saeilyisi vielae huomiseenkin. Sitten Kirsti soei muutakin ruokaa
harvinaisella himolla. Miranda palasi poeydaen aeaereen, jutellen
hauskasti kaikesta muusta paitsi ei terveydestae, ruuasta eikae
metsaestyksestae. Itselleen haen oli vihoissaan; mutta Taaville haen
hymyili taemaen ihmeeksi niin suloisesti kuin harvoin ennen. Haentae
liikutti Taeavin hienotunteisuus, taemae kun oli esittaenyt paistin
laeaekkeenae; ja kun haen itse oli sanonut mieluummin syoevaensae
heidaen tavallisia verettoemiae ruokiaan, niin oli haen tavallaan
asettunut haenen, Mirandan, puolelle, vaikka olikin rikkonut haenen
periaatteitaan vastaan. Mutta--voi sitae hyvaeae tuoksua! Se hoeysti
moekin ilman; se synnytti kiihkeaetae himoa haenen haemmaestyneessae
ruokahalussaan. Miranda vapisi pelosta ja vihasta itseaeaen kohtaan.
Kun Kirsti laski alas veitsen ja kahvelin, entisen hohteen jo alkaessa
palata haenen kasvoihinsa, ja vieraalleen selitti, "sinae olet hyvae
tohtori, Taavi Titus, ei siitae ole epaeilemistaekaeaen; minae alan jo
voida paremmin, sen sanon arvelematta", niin Miranda nousi yloes ja
sanaakaan sanomatta laehti ulos kuutamoon raikasta ilmaa hengittaemaeaen
ja mielentilaansa selvittelemaeaen.
Taavi olisi seurannut haentae, mutta Kirsti esti. "Parempi antaa haenen
olla", haen sanoi tarkotellen, matalalla aeaenellae. "Haen on saanut
niin paljon ajattelemista viime puolen tunnin kuluessa."
"Mutta haen suostui siihen vaehaeistae paremmin kuin minae luulin",
vastasi Taavi.
Ja yhden hirvenpaistin vuoksi haenen toiveensa nyt taehtaesivaet
korkeammalle kuin olivat vielae koskaan uskaltaneet.
XVI LUKU.
Kuolema vaehaen elaemaen edestae.
Siitae pitaeen Kirsti kahdesti tai kolmesti viikossa paranteli itseaeaen
tuoreella riistan lihalla, jota nuori Taavi uupumatta kantoi, ja siihen
aikaan kuin kevaet oli raiviolla valtaan paessyt, haen jaelleen oli
entisissae reippaissa voimissaan. Mutta Taavin toiveet olivat
sitaevastoin huvenneet olemattomiin. Miranda oli kauhistunut aekillistae
lihanhimoaan ja koettaessaan voittaa taemaen hetkellisen heikkouden haen
oli karttanut Taavin vaikutusta niin paljon kuin mahdollista. Taehaen
haentae oli lisaeksi yllyttaenyt vaelinpitaemaettoemyys, jota haen oli
huomaavinaan karvaisten ja siivekkaeitten ruokavieraittensa puolelta.
Pari kettua, jotka epaeilemaettae olivat haenen mailleen muualta
eksyneet, oli tehnyt suuria tuhoja jaenisten kesken naeiden palatessa
moekiltae ruokaretkiltaeaen. Ne naelkaeiset rosvot olivat parina yoenae
vaeijyneet raivion sivussa metsaenreunassa. Ne olivat murhanneet
saeaelimaettae. Sitten ne olivat kadonneet, epaeilemaettae
paikkakuntalaisten karkottamina, jotka tiesivaet miten piti tappaa
taidolla ja suojella omaa aluettaan sivullisten pyynniltae. Mutta
jaenikset siitae pelaestyivaet ja vaehaen niitae nyt tuli iltasin
Mirandan apiloille ja porkkanoille. Miranda paeaetteli, ja se koski
haenen sydaemeensae sangen kipeaesti, ettae haen oli menettaenyt
vaikutusvaltansa aarniometsaen asukkaihin. Oravienkin kesken oli
tapahtunut majanmuuttoja, niin ettae naeitae punaisia uutteria
puuhailijoita nyt oli katon alla paljon vaehemmaen entistaeaen. Ja
linnut--ne olivat melkein kaikki matkaan laehteneet. Harvinaisen
aikainen kevaet, joka sulatti lumet matalammilta mailta ja sai
hyoenteiset liikkeelle ennen aikojaan, oli hajottanut Mirandan
kesyttoemaet karjat paria viikkoa tavallista aikaisemmin. Eivaet
mitkaeaen leivaenmurenet voineet korvata turpoovia siemeniae ja
ensimaeistae lihavaa paeivaekorennoista. Mutta Miranda luuli niiden
kaikkien paenneen siitae syystae, etteivaet ne haeneen luottaneet.
Kroof, vanha vakaa Kroof oli aivan ennallaan talvisilta uniltaan
tullessaan; mutta taenae kevaennae se toi mukanaan harvinaisen kauniin
penikan, ja penikka luonnollisesti anasti Mirandalta suuren osan emon
ajasta ja huomiosta. Kun Miranda sen kanssa kuljeskeli aarniometsaen
hiljaisia laepikuultavia solia, niin palasi koko entisyys takaisin
kristallikirkkaana ja ehjaenae kuin ennen. Jaelleen piilevae kansa
hommaili omia hommiaan haenen laeheisyytensae turvallisessa rauhassa;
jaelleen haen oikean hurmauksen valtaamana iloitsi naekoensae
ihmeteltaevaestae hienoudesta; jaelleen haen oli varma katseensa
tehosta. Mutta naein oli vain Taavin kaeyntien vaeliajoilla. Kun Taavi
oli raiviolla, niin oli kaikki toisin. Haen ei enaeae missaeaen asiassa
ollut varma itsestaeaen. Ja pahinta oli, ettae kuta
vaelinpitaemaettoemaemmaeksi haen teeskentelihe Taavin suhteen, sitae
vaehemmaen haen sitae vaelinpitaemaettoemyyttae tunsi. Haen ei
vaehaeaekaeaen aavistanut, ettae aeiti kaiken aikaa salavihkaa piti
silmaellae haenen taisteluitaan. Mutta Taavin kaeytoeksen haen huomasi
sitae paremmin. Haen huomasi, ettae Taavi naeytti joeroeltae ja
tyytymaettoemaeltae, joka oli haenelle mieleen--haen ei itsekaeaen
tiennyt miksi--ja vahvisti haentae kylmaekiskoisuudessaan. Mutta lopulta
Taavin sydaemessae alkoi palaa hidas kiukku ja haen rupesi noudattamaan
sitae juonta, ettei ollut vaelittaevinaeaen immestae ensinkaeaen, vaan
omisti kaiken huomionsa Kirstille, jonka jaelkeen Mirandassa heraesi se
ajatus, ettae haenen sula velvollisuutensakin oli olla kohtelias
aeitinsae vieraalle.
Taemae muutos, joka ei ollut silmaeaen pistaevae, mutta Taaville hyvin
suuri asia, tapahtui immessae kesaekuussa laidunmaan ollessa voikukkaa
kirjavanaan. Toimitettiin paraillaan kylvoeae ja perunain istutusta.
Moekin seinustalla olivat sireenipensaat taeynnaeaen purppuralumoaan. Se
ei ollut kylmaen vaelinpitaemaettoemyyden aika; ja Taavi iski oitis
kiinni taehaen sulavaan mielialaan. Mutta haen kaeyttaeytyi sillae
tavalla, ettei Miranda voinut siitae itseensae ottaa.
"Miranda", haen sanoi, sulan hyvaen toverisuhteen aeaenellae ja
naeoellae, "tahtoisitko huomenna tehdae kanssani pienen matkan, nyt kun
touoiltakin vaehaeksi aikaa joudat?"
"Minne sitten, Taavi?" sanoi Kirsti vaeliin, koska haen pelkaesi tytoen
umpimaehkaeaen kieltaevaen, ennenkuin tiesi, mitae Taavi aikoikaan.
"Niin naehkaeaes, minun taeytyy kulkea vedenjakajan poikki ja laskea
Isoa Haaraa kanootillani Gabe Whiten moekille viemaeaen haenelle vaehaen
rohtoja, jotka olen tuonut kylaestae haenen pienelle sairaalle
pojalleen. Se on semmoinen pieni poika raeaesy, viiden vuotias, hiukset
pitkaet ja keltaiset, kaunis kuin kuva, mutta niin huono ja laiha, ettae
oikein sydaemeen koskee haentae katsella. Gabe tuli eilen kylaeaen ja
kaevi haenen taehtensae tohtorin puheilla rohtoja saamassa; mutta haenen
taeytyi laehteae vielae kauemmaksi kaupunkiin saakka nahkoja myymaeaen
ja saamaan eraestae ainetta, jota tohtori sanoo pikku miehen
tarvitsevan, mutta jota ei ole kylaessae ensinkaeaen. Gabe sen vuoksi
antoi taemaen pullon minulle", (haen veti sen metsaestysmekkonsa
povitaskusta) "jotta veisin sen haenelle oikopaeaetae, pikku mies on
kovin sen tarpeessa. Se on oikein naetti matka, Miranda, ja Isossa
Haarassa on koskia, jotka varmaan miellyttaevaet sinua. Mitae sanot?"
Taavi alkoi Mirandan opissa viisastua. Haen tiesi, ettae pienen pojan
kuva houkuttelisi impeae; ja myoes, ettae sairastavan lapsen naekeminen
vaikuttaisi haenen herkkaeaen mieleensae ja siinae heraettaeisi uuden
inhimillisen harrastuksen ja salassa puhuisi haenen puolestaan.
Maisemain kauneus, koskien jaennitys--naemae olivat toisarvoisia
vaikutuksia, mutta haen tiesi, etteivaet ne olisi vaikuttamatta
kauneutta ihailevaan pelottomaan Mirandaan.
Immen syvaet silmaet saeteilivaet haenen naeitae kuullessaan. Haentae
halutti naehdae jotain muutakin, joka ei kuitenkaan olisi vierasta eikae
vihamielistae--uuden joen, toisia maekiae ja metsiae, syvemmaen laakson,
vielae yksinkertaisemman moekin etaeisemmaellae raivauksella,
yksinkertaisen vaimon--ja ennen kaikkea sen pienen sairaan pojan, jolla
oli ne pitkaet keltaiset hiukset.
"Mutta sinne on varmaan pitkae matka, Taavi", haen esteli, vaikka
aeaenellae, joka kehotti vastavaeitteihin.
"Ei niin pitkae kuin kylaeaen", vastasi Taavi; "eikae puoltakaan aikaa
kulu, kun matka sujuu niin joutuisasti myoetaevirtaa. Mutta parempi
meidaen on minun mielestaeni olla yoetae Whiten moekissae ja palata
mukavasti seuraavana paeivaenae,--ellei teillae, Kirsti, ole mitaeaen
sitae vastaan! Sary Ann White on kovin hyvae nainen ja Miranda varmaan
pitaeae haenestae. Se tekee raukalle kovin hyvaeae, kun saa vaehaen
jutella Mirandan kanssa."
Haenen teki mieli sanoa, ettae rouva Whitelle tekisi kovin hyvaeae, kun
saisi katsella Mirandan kesytoentae suloa; mutta niin rohkeaan
kohteliaisuuteen haenellae ei kuitenkaan ollut uskallusta.
"Ei, mitaes minulla olisi sitae vastaan, jos Mirandaa haluttaa
laehteae", sanoi Kirsti; "en minae taenne yksin jaeae, kun Kroof on
melkein koko ajan seuranani."
Se oli tullut luonnolliseksi asiaksi ja siihen vastaan sanomatta
suostuttiin, ettae kun Taavi laehti jonnekin Mirandan kanssa, niin
mustasukkainen vanha karhu jaei kotiin.
Taavi oli monessa tuskassa ja huolessa siitae, ettae Miranda muuttaisi
mielensae, aina siksi kun oltiin kunnolla matkassa. Mutta retki olikin
kerrassaan immen mielen mukainen, eikae haenen paeaehaensae ensinkaeaen
pistaenyt heittaeae sitae sikseen. Syoetyaeaen aamiaisen ani varhain,
kesaekuun aikaisen aamuruskon vasta hohtaessa moekkiin kylmiae
ruskokajastuksiaan ja himmentaeessae liedessae palavan tulen loistoa,
Taavi ja Miranda laehtivaet matkaan. He kulkivat polkua lepikoen
laehteelle ja poikkesivat siitae suoraan aarniometsaeaen, suunnaten
pohjoisesta hiukan idaen puoleen. Pihan lastukolla ja ratamoruohoissa
oli vahvalta hopeisia kastehelmiae. Laehteen luona olivat niitae
taeynnaeaen soreat ruohot, leppaein nuoret lehdet, ja haemaehaekkien
haeikaeisevaet verkot. Taellae kerralla Taavi otti rihlan matkaan, eikae
Miranda ollut sitae huomaavinaankaan.
Metsaet olivat laevitseen maeraet, mutta niissae oli harvinaisen paljon
valoa. Vasta noussut aurinko loi raikkaita saeteitaeaen syvaelle
aeaenettoemiin soliin ja jokainen kostea lehti tai hohtava kaarnaroso
heijasti ympaerilleen vaehiae valojaan pimennoita kirkastaakseen. Kun
aurinko kohosi korkeammalle ja kaste alkoi haihtua, niin metsaen
haemaerae hieman tummeni, ilman sanomaton kirkkaus varjoissa palasi ja
aarniometsaen sydaen sai takaisin lumoutensa. Naekymaettoemaenae
vaikuttavan lumouksen aavemaisuus, tarkottava ja odottava hiljaisuus,
laeheisten ja etaeisten sekaantuminen, tavallisten esineitten
epaetodellisuus--taemae kaikki yhae kiehtoi molempain matkamiesten
mielikuvitusta tenhoisasti, ikaeaenkuin he eivaet olisikaan siihen
tottuneet jo pienestae pitaeen. Aarniometsaen salaperaeisyys ei
tottumuksen kautta tylstynyt. Herkkinae sen lumoukselle kuin lasin pinta
hengitykselle naemae molemmat kaikkine hermoinensa olivat sille avoinna,
ja aeaenettoemyys valtasi heidaen huulensa. Se aeaenettoemyys oli
keskinaeistae ymmaerrystae. Se oli Taavin tehokkainta kosintaa, jota
vastaan Mirandalla ei ollut mitaeaen varokeinoa tai puolustusta.
Pages:
1 |
2 |
3 |
4 |
5 |
6 |
7 |
8 |
9 | 10 |
11 |
12